On ilta. Talo on hiljainen, ja puhelin on vihdoin pöydällä näyttö alaspäin. Päivän aikana olet rauhoitellut huolestuneen tiimin, tehnyt päätöksen, josta kaikki eivät pidä, ja vastannut kysymykseen, johon et itsekään tiennyt vastausta – mutta vastasit silti, koska joku tarvitsi varmuutta.
Nyt kukaan ei tarvitse sinulta mitään. Ja juuri silloin se tulee: väsymys, joka ei ole unta vaan jotain syvempää. Kysymys, jota et päivällä ehdi kysyä.
Kuka kannattelee minua?
Vahvuus on rooli, jota kukaan ei pyytänyt sinua riisumaan
Johtajalta odotetaan rauhallisuutta. Hyvä niin – epävarmoina hetkinä ihmiset katsovat sitä, joka seisoo edessä. Mutta jossain vaiheessa moni huomaa, että rauhallisuudesta on tullut asu, jota ei enää osaa riisua. Kotona, ystävien kesken, jopa omassa päässä.
Olen kuullut saman lauseen monessa muodossa: ”En muista, milloin viimeksi sain sanoa ääneen, etten tiedä.”
Se ei ole heikkouden tunnustus. Se on merkki siitä, että ihminen on kantanut muiden epävarmuutta niin kauan, ettei omalle ole jäänyt tilaa.
Tunteet eivät katoa sillä, ettei niille ole paikkaa
Johtajan työ on täynnä tunteita, joista harvoin puhutaan. Syyllisyys, kun joutuu kertomaan muutoksesta, joka koskettaa ihmisten elämää. Yksinäisyys, kun päätös on tehtävä ilman, että kukaan voi sanoa varmasti, onko se oikea. Pelko siitä, että jos näytän väsymykseni, tiimi menettää uskonsa.
Nämä tunteet eivät katoa sillä, että ne työnnetään sivuun. Ne siirtyvät. Uneen, joka katkeilee aamuyöllä. Kärsimättömyyteen, joka purkautuu väärään ihmiseen. Tunteeseen, että on läsnä mutta ei oikeastaan tavoitettavissa – ei töissä eikä kotona.
Moni johtaja tunnistaa tämän vasta, kun joku läheinen sanoo sen ääneen. Tai kun oma keho alkaa sanoa sen.
Tuki ei ole palkinto, joka ansaitaan uupumalla
Meillä on Suomessa sitkeä ajatus, että apua haetaan vasta, kun on pakko. Kun on jo myöhä. Johtajalla tämä ajatus on usein vielä vahvempi: minun pitäisi pärjätä, koska muut luottavat minuun.
Ajattelen toisin. Juuri siksi, että muut luottavat sinuun, sinulla pitää olla paikka, jossa sinun ei tarvitse olla luotettava. Paikka, jossa voit ajatella keskeneräisesti, olla eri mieltä itsesi kanssa, sanoa ääneen sen, mikä painaa – ilman että sillä on seurauksia huomisen palaverissa.
Se ei ole luksusta. Se on johtamisen huoltoa, samalla tavalla kuin lepo on kehon huoltoa.
Mitä tapahtuu, kun joku kuuntelee
Johtamisen tuessa ei ensisijaisesti anneta neuvoja. Useimmiten johtaja tietää jo paljon – hän vain ei ole ehtinyt kuulla omia ajatuksiaan kaiken melun keskeltä.
Kun on tila, jossa saa puhua loppuun asti, tapahtuu usein jotain yllättävää. Solmu, joka on tuntunut mahdottomalta, alkaa hahmottua. Päätös, jota on lykännyt viikkoja, tuntuukin selkeältä. Ja joskus tärkeintä on vain se, että joku toinen ihminen sanoo: tuo kuulostaa raskaalta. Ei ihme, että olet väsynyt.
Se lause voi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun joku näkee sinut – ei roolisi, vaan sinut.
Pieni kysymys tälle illalle
Jos tunnistit itsesi tästä tekstistä, älä yritä ratkaista mitään heti. Kysy itseltäsi vain yksi asia:
Kenen kanssa voin olla rehellinen siitä, miltä tämä oikeasti tuntuu?
Jos vastaus tulee helposti, hyvä. Pidä siitä ihmisestä kiinni.
Jos vastausta ei tule – se ei tarkoita, että olet epäonnistunut. Se tarkoittaa, että olet kantanut paljon, pitkään, yksin. Ja että on aika antaa jonkun kantaa hetki sinun kanssasi.
Johtamisen tuessa tehdään juuri sitä. Lue lisää johtamispalveluista tai laita minulle viestiä – ensimmäinen keskustelu on aina ilman sitoumuksia.
