Johdon ja esihenkilöiden työnohjausta ja valmennusta
Olen johtajuudesta syvästi kiinnostunut monialayrittäjä, työnohjaaja ja psykoterapeutti. Yhdistän työssäni käytännön johtamiskokemuksen, yrittäjyyden, ihmismielen ymmärtämisen ja jatkuvasti kehittyvän ammatillisen osaamisen.
Tiedän omasta kokemuksestani, mitä johtaminen voi parhaimmillaan ja vaikeimmillaan olla – vastuuta ihmisistä ja suunnasta, päätöksiä epävarmuudessa, kasvua, muutosta, ristiriitoja ja joskus myös yksinäisyyttä.
Johtamistyö on aina tekijänsä näköistä – niin hyvässä kuin pahassakin.
Siksi tarjoan johtajille ja esihenkilöille tilan pysähtyä oman ajattelun ja johtajuuden äärelle. Työnohjauksessa ja valmennuksessa tutkimme sitä, mitä sinussa, ympärilläsi ja organisaatiossasi tapahtuu – ja ennen kaikkea sitä, mihin voit itse vaikuttaa.
Autan sinua vahvistamaan itsensä johtamista, selkeyttämään ajattelua ja päätöksentekoa, ymmärtämään vuorovaikutusta ja löytämään uusia tapoja toimia vaikeissakin tilanteissa.
Kun ajattelu muuttuu, toiminta muuttuu.
Kun johtaja kehittyy, vaikutukset näkyvät koko työyhteisössä.
Työnohjaus | Johtajuusvalmennus | Työyhteisöjen kehittäminen
Lisäksi psykoterapiaa yksilöille ja pareille.
Tunnistatko tämän?
- Päätös pitäisi tehdä, mutta tieto on puutteellista – ja odottaminenkin on päätös.
- Työyhteisössä on jännite, jonka kaikki aistivat mutta jota kukaan ei sano ääneen.
- Sama keskustelu saman ihmisen kanssa toistuu, eikä mikään muutu.
- Sinulta odotetaan varmuutta myös silloin, kun olet itse epävarma.
- Kalenteri on täynnä, mutta omalle ajattelulle ei jää aikaa.
- Kaipaat paikkaa, jossa voit puhua ääneen ilman että sanoillasi on seurauksia.
Jos tunnistit itsesi, et ole yksin – ja mikään ei ole rikki. Johtaminen on vain liian yksinäistä tehtäväksi yksin.
PALVELUT
Johtamispalvelut
Työnohjausta ja valmennusta johtajille, esihenkilöille, johtoryhmille ja yrittäjille.
140–420 € (+ alv)
Työnohjaus
Työntekijöille, asiantuntijoille, ryhmille ja työyhteisöille.
120 € / 60 min yksilö · 300 € / 90 min ryhmä (+ alv)
Terapiapalvelut
Paripsykoterapiaa ja lyhytterapiaa. Paripsykoterapia on Kela-korvattava.
100–175 €
Sovittelu
Työyhteisösovittelua parityönä kokeneen työnohjaajaparin johdolla.
alk. 3 000 € (+ alv)
Työnohjaus ja valmennus ovat prosesseja: kuuden tapaamisen kokonaisuudesta saat −5 % alennuksen.
Kysy rohkeasti lisää – vastaan kysymyksiin nopeasti myös WhatsAppissa numerossa 044 257 2225.

Jutta Lundius
Olen yrittäjä, johdon ja esihenkilöiden työnohjaaja sekä psykoterapeutti. Näiden kolmen maailman yhdistelmä on muovannut tapaani ymmärtää ihmistä, johtajuutta ja työelämää.
Olen ollut perustamassa ja rakentamassa taloushallintoalan yritystä Digikonttoria ja toimin sen hallituksen puheenjohtajana. Tiedän käytännössä, miltä tuntuu kantaa vastuuta ihmisistä, taloudesta ja tulevaisuudesta.
Ajattelen, että johtajan tärkein työväline on lopulta hän itse. Siksi en tarjoa yhtä oikeaa johtamisen mallia, vaan autan sinua löytämään tavan johtaa, joka on sinun näköisesi.
Kokemuksia työskentelystäni
Palautteet julkaistaan anonyymisti – luottamuksellisuus on työni perusta.
Ota yhteyttä
Nopein tapa tavoittaa minut on WhatsApp. Kirjoita lyhyestikin – kerro tilanteesi muutamalla lauseella, niin vastaan yleensä saman päivän aikana. Voit myös soittaa tai lähettää sähköpostia.
Mitä ensimmäiseen viestiin?
- Kerro lyhyesti tilanteestasi – muutama lause riittää.
- Onko kyse sinusta itsestäsi, työyhteisöstä vai parisuhteesta.
- Mihin aikaan sinut tavoittaa, jos soitan takaisin.
WhatsApp ja puhelin: 044 257 2225
Sähköposti: jutta@digiterapia.fi
Palvelen myös ruotsiksi. Jag betjänar även på svenska.
Varaa lyhyt tutustumispuheluVoit myös soittaa tai kirjoittaa suoraan.
Vastaanotto Helsingin Kruununhaassa

Tapaamme viihtyisässä ja rauhallisessa tilassa Kruununhaassa, aivan Helsingin ydinkeskustan kupeessa. Perille pääsee kävellen keskustasta tai ratikalla, ja julkiset yhteydet ovat hyvät kaikista suunnista.
Työskentelen myös etäyhteydellä. Moni asiakas yhdistää molempia: osa tapaamisista kasvokkain, osa etänä silloin kun kalenteri tai välimatka niin vaatii.